Iku– turso

KALEVALA

Don rosa on piirtänyt Iku tursaan Aku ankkaan.

Kotisivu

Iku-Turso (myös Turso, Tursas, Turisas, Iku Turilas ja Meritursas) on kalevalaisessa runoudessa esiintyvä vedenhaltija tai merihirviö. Tursas-sanaa on käytetty myös mursuista. Nimi palautunee kantagermaaniseen *thurisaz-sanaan, joka tarkoittaa jättiläistä tai demonia. Nykytutkimus ei enää usko aikaisempiin teorioihin, joiden mukaan Turso/Tursas-nimillä olisi yhteyttä skandinaavisen mytologian Thor- tai Tyr-jumalten nimiin.

Iku-alkuliite on myös eräiden muiden myyttisten olentojen, kuten Iku-tieran nimessä. Se viitannee ikuiseen olentoon, joka on ollut olemassa jo maailman syntymästä lähtien.

Kalevalassa Louhi on kostoksi Sammon menettämisestä loihtinut Turson tappamaan Kalevan kansan. Iku-Turso nostaa kammottavan päänsä vedestä kalevalaisten laivan vieressä, saaden aikaan suuren kuohun. Väinämöinen tarttuu kuitenkin Iku-Tursoa korvasta. Iku-Turso lupaa, että jos saa säilyttää henkensä, ei hän enää nouse ihmisiä ahdistelemaan. Väinämöinen päästää Iku-Turson, joka on siitä lähtien pitänyt lupauksensa.

 

Aiheeseen liittyviä linkkejä

Vanhimmat kirjalliset kuvaukset tästä uskomusolennosta ovat 1500-luvulta Mikael Agricolalta ja Sigfridus Aronus Forsiukselta. Heidän mukaansa "Turisas" on ollut muinainen suomalainen (hämäläinen) sodanjumala. Forsius kertoo, että Turisaksen ase oli jousi. Martti Haavion mukaan yksi tursas-nimellä kutsuttu uskomusolento oli tautidemoni, joka ampui sairautta aiheuttavia nuolia. Mahdollisesti Mikael Agricola tulkitsi tämän uskomuksen sodanjumalaan viittaavaksi.

Myöhemmässä kansanperinteessä tursas-nimi on yhdistetty erilaisiin pelottaviin haltijaolentoihin, joiden on sanottu asuvan ainakin vedessä, tulessa tai muurahaispesässä.

Meritursas mainitaan joissakin kansanrunoissa Väinämöisen isäksi. Meritursas partalainen tekee Iro-neidon tiineeksi "meren kuohuilla kovilla". Myöhemmin Iro synnyttää Väinämöisen, Ilmarisen ja Joukahaisen. Toisessa versiossa meritursaan poikia ovat pakkanen ja erilaiset sairaudet. Varhaisen kansanrunouden kerääjän Christfried Gananderin 1700-luvulla taltioima runokatkelma tuntee olennosta myös usein taivaan haltijoihin liitetyn nimityksen Kave, ja toteaa hänen olevan Väinämöisen isä. Runokatkelman mukaan Kave kasvoi kolmekymmentä vuotta äitinsä kohdussa, ja syntyi lopulta tämän kupeelta miekkoineen ja hevosineen.