Ainon kotisivut

Aino

Tuopa Aino, neito nuori,

Sisar nuoren Joukahaisen,

Läksi luutoa lehosta,

Vastaksia varvikosta.

Taittoi vastan taatollensa,

Toisen taittoi maammollensa,

Kokeili kolmannenki

Verevälle veijollensa.

Jo astui kohin kotia,

Lepikköä leuhautti.

 

Tuli vanha Väinämöinen,

näki neitosen lehossa,

Hienohelman heinikössä.

Sanan virkkoi, noin nimesi:

”Eläpä muille, neito nuori,

kuin minulle, neiti nuori,

Kanna kaulanhelmilöitä,

Rinnanristiä rakenna,

Pane päätä palmikolle,

Sio silkillä sivusta”

 

 

Aino itkee perheensä rakkaudettomuutta:

"Syäntäni tuimelevi,
Päätäni kivistelevi.
Eikä tuima tuimemmasti
Kipeämmästi kivistä,
Jotta, koito, kuolisinki,
Katkeaisinki, katala,
Näitä suurilta suruilta,
Apeilta miel'aloilta.
Jo oisi minulla aika
Näiltä ilmoilta eritä,
Aikani Manalle mennä,
Ikä tulla Tuonelahan:
Ei mua isoni itke,
Ei emo pane pahaksi,
Ei kastu sisaren kasvot,
Veikon silmät vettä vuoa,
Vaikka vierisin vetehen,
Kaatuisin kalamerehen,
Alle aaltojen syvien,
Päälle mustien murien."