PIENESTÄ SUUREEN –
LEMILTÄ EUROOPPAAN
-
teemavuosi 2010 – 2011 Lemin koulukeskuksessa
Lukuvuonna
2010-2011 Lemin koulukeskuksen
kulttuuriperintöopetuksen tavoitteet ovat:
Pienestä suureen - Lemiltä Eurooppaan – hankkeen tarkoitus
on antaa oppilaille valmiuksia toimia kansainvälisessä projektissa. Lukuvuoden
aikana toteutetaan kokonaisvaltainen prosessi, jossa eri oppiaineita
integroidaan ja aihekokonaisuudet tuodaan koulun arkeen. Projektin aikana oppilaat
toimivat yhteistoiminnallisesti erilaisissa ryhmissä. Työtapoina käytetään
tutkivaa oppimista ja yhteistoiminnallisuutta. Työtavat edistävät tieto- ja
viestintätekniikan taitojen kehittymistä.
Toimintaan
osallistuvat kaikki luokka-asteet ja oppisisällöt mukautetaan kullekin
ikäkaudelle sopiviksi. työtavat valitaan monipuolisesti ja oppilaiden
aktiivisuutta kehittäviksi. Konkreettinen koulun lähiympäristö (kirkko, kirkonkylä,
museo, kylät) oppimisympäristönä laajenee myös Euroopan eTwinning-yhteistyön
avulla.
Arkielämässä
hankittu osaaminen pääsee arvoonsa, kun opettajat vetävät oman
harrastuneisuutensa mukaisia työpajoja ja asiantuntijoina vierailevat
eri-ikäiset, erilaisista taustoista tulevat yhteistyökumppanit. Oppilaat
pääsevät myös itse näyttämään ja opettamaan harrastuksissa oppimiaan taitoja.
Teemavuoden toteuttamissuunnitelma
2010 – 2011
ELOKUU – SYYSKUU
Toiminnan suunnittelu koko opettajakunnan ja yhteistyökumppaneiden
kanssa.
Koko
opettajakunnan perehdyttäminen eTwinning toimintaan
ja kansainvälisen yhteistyökumppanin hakeminen eTwinning-alustaa
hyödyntäen.
Magazine Factory-verkkolehti käyttöön. Lehteä kootaan ja toimitetaan
koko lukuvuoden ajan.
Tieteiden
yö –tapahtuma Lappeenrannan yliopistolla.
SYYSKUU –LOKAKUU
Kansainvälisen
hankkeen suunnittelu ja käynnistäminen yhteistyössä eurooppalaisten
kumppanikoulujen kanssa
Kotiseutukierrokset
ja metsäretket (4H ja Kotiseutuyhdistys):
Nuori
Yrittäjyysprojekti (4H)
Kirjallisuuspäivä
8.10.
MARRASKUU-JOULUKUU
Kansainvälisen
hankkeen käytännön toteutusta TwinSpace-alustaa
hyödyntäen
Itsenäisyyspäivän
juhla
Joulujuhla
TAMMIKUU-HELMIKUU
Kansainvälisen
hankkeen käytännön toteutusta TwinSpace-alustaa
hyödyntäen
Kalevala-teemapäivä
MAALISKUU-HUHTIKUU
Kansainvälisen
hankkeen käytännön toteutusta TwinSpace-alustaa
hyödyntäen
TOUKOKUU
Opintoretket
Teemavuoden
arviointi
Teemavuoden linkit:
KiVaKoulu
KivaKoulu-ohjelman tavoitteet
-
meneillään
oleva kiusaaminen lopetetaan
-
uusien
kiusaamistapausten syntyminen ehkäistään
Lukuvuonna 2010 – 2011 kohdennetut
ryhmät ovat 1., 4. ja 7.luokat.