-
Oppilaanohjaaja
työskentelee koululla pääsääntöisesti koulun työajan puitteissa.
-
Oppilaanohjaajan
työnkuvaan kuuluvat koulun opetus- ja kasvatustoiminnan lisäksi
mahdollisuuksien mukaan yhteydenpito oppilaiden huoltajiin, työelämän
edustajiin ja peruskoulun jälkeisten jatkokoulutuspaikkojen yhteyshenkilöihin.
-
Oppilaanohjaaja
toimii myös yhteistyössä mm. kunnan sosiaali- ja nuorisotoimen kanssa.
-
Oppilaanohjaus
toteutetaan peruskoulussa luokkaohjaustunteina ja henkilökohtaisina ohjauksina.
Ryhmäohjaukset ovat käytössä tarvittaessa.
-
Oppilaanohjaajan
työnkuva painottuu opiskelutaitojen, ”elämäntaitojen” ja ammatinvalinnan
ohjaukseen yhdessä koko kouluyhteisön kanssa.
-
Oppilaanohjaaja
toimii myös oppilashuoltotyöryhmässä ja on mukana tarvittaessa oppilasta
koskevissa palavereissa.